Tiedoston ominaisuuksien muuttaminen

Tiedosto-ominaisuudet ovat tiedoston tietoja, kuten tekijän nimet, tunnisteet sekä tiedoston edellinen muokkauspäivämäärä. Tietoja tunnisteista ja niiden käytöstä on ohjeaiheessa Tunnisteiden lisääminen kuviin etsimisen helpottamiseksi.

Ominaisuuksien avulla tiedostojen löytäminen ja järjestely on helpompaa. Esimerkiksi, tiedostoa voidaan hakea yhdellä sen ominaisuuksista. Tiedostot voi myös järjestää ominaisuuden mukaan käyttämällä kirjastoja. Jos selaat Asiakirjat-kirjastoa ja haluat nähdä viimeksi muokatut tiedostot ensimmäisinä, voit järjestää tiedostot Muokkauspäivämäärä-ominaisuuden mukaan.

Seuraavassa esitetään joitakin tapoja lisätä uusia ominaisuuksia tiedostoon tai muuttaa olemassa olevia:

Näytä kaikki

Tietoruudun yleisten ominaisuuksien lisääminen tai muuttaminen

Kansioikkunan alaosan tietoruutu sisältää tiedoston yleisimmät ominaisuudet. Tietoruudussa voit lisätä ja muuttaa tiedosto-ominaisuuksia, kuten tunnisteita, tekijän nimen sekä luokituksen. Toimintaohje:

  1. Avaa muutettavan tiedoston sisältävä kansio ja napsauta tiedostoa. Älä kaksoisnapsauta sitä.

  2. Valitse ikkunan alaosan tietoruudusta lisättävä tai muutettava ominaisuus, kirjoita uusi ominaisuus (tai muuta ominaisuutta) ja valitse sitten Tallenna.

    Tietoruudun tunnisteiden kuva
    Tunnisteen lisääminen tietoruutuun

    Voit lisätä useita ominaisuuksia erottamalla ne toisistaan puolipisteillä. Voit luokitella tiedoston luokitusominaisuuksien avulla napsauttamalla käytettävän luokituksen tähteä.

    Vihje

    • Jos et löydä haluamaasi tiedosto-ominaisuutta, laajenna tietoruutu, niin näet lisää tiedosto-ominaisuuksia. Voit laajentaa tietoruudun napsauttamalla ruudun yläreunaa ja vetämällä sitä ylöspäin.

Tietoruudussa näkymättömien ominaisuuksien lisääminen tai muuttaminen

Jos lisättävä tai muutettava tiedosto-ominaisuus ei näy tietoruudussa, voit käyttää Ominaisuudet-valintaikkunan tiedosto-ominaisuuksien täydellistä luetteloa.

  1. Avaa muutettavan tiedoston sisältävä kansio.

  2. Napsauta tiedostoa hiiren kakkospainikkeella ja valitse Ominaisuudet.

  3. Valitse Ominaisuudet-valintaikkunasta Tiedot-välilehti.

  4. Siirry Arvo-osaan ja napsauta lisättävän tai muutettavan ominaisuuden vieressä olevaa kohtaa. Kirjoita sana tai lause ja valitse sitten OK. (Jos Arvo-kohdan alla oleva osa on tyhjä, napsauta tyhjää kohtaa. Näyttöön tulee valintaikkuna.)

    Huomautus

    • Osaa ominaisuuksista ei voi lisätä tai muuttaa. Tällöin arvon napsauttaminen ei muuta sen ulkoasua.

    Voit lisätä useita samantyyppisiä ominaisuuksia erottamalla ne toisistaan puolipisteillä. Voit määrittää tiedoston luokituksen napsauttamalla käyttöön otettavaa tähteä.

    Kuva Ominaisuudet-valintaikkunat Tunnisteet-ruudusta
    Tunnisteiden lisääminen tiedostoon Ominaisuudet-valintaikkunassa

Ominaisuuksien lisääminen tai muuttaminen tiedostoa tallennettaessa

Tiedosto-ominaisuuksia voi toisinaan lisätä tai muuttaa tiedoston luomisen ja tallentamisen yhteydessä. Tällöin ominaisuuksia ei tarvitse lisätä myöhemmin.

  1. Valitse käyttämäsi ohjelman Tiedosto-valikosta Tallenna nimellä.

  2. Kirjoita Tallenna nimellä -valintaikkunaan tunnisteet ja muut ominaisuudet niille varattuihin ruutuihin.

    Kuva Tallenna nimellä -valintaikkunasta
    Ominaisuuksien lisääminen tiedostoon Tallenna nimellä -valintaikkunassa
  3. Kirjoita tiedoston nimi ja valitse Tallenna.

Huomautus

  • Joissakin ohjelmissa ominaisuuksia ei voi lisätä tai muuttaa tiedostoa tallennettaessa.

Ominaisuuksien poistaminen tiedostosta

Jos aiot jakaa tiedoston muiden kanssa, osa tiedosto-ominaisuuksista kannattaa ehkä poistaa, varsinkin jos ominaisuudet sisältävät henkilökohtaisia tietoja. Esimerkiksi Tekijä-ominaisuus saattaa sisältää tiedoston luomisessa mukana olleiden henkilöiden nimiä ja tunnisteissa saattaa olla sanoja tai lauseita, joita et halua muiden näkevän.

  1. Napsauta hiiren kakkospainikkeella tiedostoa ja valitse Ominaisuudet.

  2. Valitse Ominaisuudet-valintaikkunasta Tiedot-välilehti.

  3. Valitse Poista ominaisuudet ja henkilökohtaiset tiedot.

  4. Valitse Ominaisuuksien poistaminen -valintaikkunassa jompikumpi seuraavista:

    • Valitse Luo kopio, josta on poistettu kaikki mahdolliset ominaisuudet ja valitse sitten OK. Tiedoston alkuperäinen versio ja kaikki sen ominaisuudet säilytetään, ja järjestelmä luo tiedoston kopion, josta on poistettu kaikki ominaisuudet.

    • Valitse Poista seuraavat ominaisuudet tästä tiedostosta, valitse poistettavien ominaisuuksien valintaruudut ja valitse sitten OK. Valitut ominaisuudet poistetaan tiedostosta pysyvästi, eikä tiedostosta luoda kopiota.

Huomautus

  • Ominaisuuksien poistaminen -valintaikkunassa voi poistaa vain Windows-järjestelmässä lisätyt ominaisuudet. Jos olet lisännyt ominaisuuksia toisessa ohjelmassa, poista nämä ominaisuudet kyseisessä ohjelmassa.

Huomautuksia

  • Joidenkin tiedostotyyppien tiedosto-ominaisuuksia ei voi lisätä tai poistaa. Esimerkiksi TXT- tai RTF-tiedostoihin ei voi lisätä ominaisuuksia.

  • Käytettävissä olevat ominaisuudet vaihtelevat tiedostotyypin mukaan. Voit lisätä esimerkiksi luokituksen äänitiedostoon mutta et tekstiasiakirjaan.

  • Osaa tiedosto-ominaisuuksista (kuten äänitiedoston pituutta) ei voi muokata.