Tee tietokoneesta juuri sellainen kuin haluat

Mieheni pystyy uskomattomiin suorituksiin. Hän valoi ja asensi betoniset pöytälevyt. Hän rakensi kanoillemme hienon kanahäkin ja teki talomme kaikki jalokuusilistat. Mutta teknologian suhteen hän ei ole aivan yhtä osaava.

Tuntuu siltä, että hänen tietokoneessaan on aina jotakin outoa. Kerron hänelle, että hän vain kuvittelee, mutta aivan liian usein hän päätyy käyttämään minun tietokonettani. "Sinun koneesi vain toimii paremmin", hän sanoo. "Lisäksi se näyttää paljon kivemmalta."

En tiedä, mitä mieltä itse olet asiasta, mutta minua hermostuttaa, kun joku muu käyttää tietokonettani. Ei minulla ole mitään salattavaa, mutta koska olen tehnyt tietokoneestani juuri haluamani kaltaisen, se tuntuu kovin henkilökohtaiselta. Tämän vuoksi ostin hänelle oman Windows 7 -tietokoneen syntymäpäivälahjaksi.

Teemana teemat

Windows 7:n mukauttaminen oli uskomattoman helppoa – jopa miehelleni. Kiitos tästä kuuluu sille, että Windows 7 sisältää suuren joukon erilaisia teemoja. Kukin teema sisältää työpöydän taustakuvan, näytönsäästäjän, ikkunan reunan värin ja useita ääniä, kuvakkeita ja hiiren osoittimia.

Mukauttaminen Ohjauspaneelissa
Taustakuva voidaan vaihtaa parilla napsautuksella

Työpöytäteeman vaihtaminen

  1. Tee jokin seuraavista toimista:

    • Napsauta työpöytää hiiren kakkospainikkeella ja valitse Mukauta (itse teen näin).

    • Napsauta Käynnistä-painiketta Kuva Käynnistä-painikkeesta, valitse Ohjauspaneeli ja valitse sitten Mukauttaminen (mieheni tekee näin).
  2. Näet joukon erilaisia teemoja. Valitse jokin niistä, niin kaikki muuttuu heti.

  3. Jos haluat saada eri teemoja, valitse Hanki lisää teemoja verkosta. Tiesitkö muuten, että eri maissa tai alueilla myytävissä tietokoneissa on eri teemat? Voit ladata ne ilmaiseksi. Voit myös valita Bingin ja muiden yritysten todella hienoista valokuvista. Tutustu myös Windowsin mukautusvalikoimaan.

Windows 7:ssä on erinomaista se, että siinä voi käyttää koko teemaa tai vain osaa siitä. Mukauttamisikkunan alalaidassa on lisää painikkeita työpöydän taustakuvaa, ikkunan väriä, ääniä ja näytönsäästäjää varten. Voit muuttaa teemasi jokaista osaa, kunnes teema on juuri sellainen kuin haluat. Sitten voit valita Tallenna muutokset. Jos haluat tallentaa teeman myöhempää käyttöä varten (tai jakaa teemasi ystävän kanssa), valitse Tallenna teema.

Ikkunoiden värin ja ulkoasun asetukset
Ikkunoiden värin ja ulkoasun asetukset

Luo haluamasi taustakuva

"Eikö olisikin mukava, jos työpöydän taustakuvana voisi toistaa kuvien diaesityksen?", mieheni sanoi käynnistäessään tietokoneensa ensimmäistä kertaa.

Itse asiassa niin voi tehdä. Monet teemat toistavat automaattisesti diaesityksen valituista kuvista. Kun valitset Mukauttaminen-ikkunassa Työpöydän taustakuva, näet tämän vuoksi ryhmän kuvia, joiden yläpuolella on valintamerkit. Tällä tavalla valitset näytettävät kuvat.

Työpöydän taustakuvan asetukset
Työpöydän taustakuvan asetukset

Eikö jokin kuva miellytä? Poista sen valintaruudun valinta, niin kuvaa ei näytetä. Haluatko nähdä vain yhden kuvan? Poista kaikkien valintaruutujen valinnat haluamasi kuvan valintaruutua lukuun ottamatta. Haluatko nähdä kuvat rannalla telmivästä koirastasi? Valitse Selaa, siirry Omat kuvatiedostot -kansioon ja valitse yksi kuva jatkuvasti näytettäväksi tai koko kansio diaesitystä varten. Valitse sitten, miten usein haluat kuvan vaihtuvan. Voit valita vaihtumisen aikaväliksi aina 10 sekunnista kerran päivässä.

Paljon erilaisia ääniä, ikkunoita ja näytönsäästäjiä

Kun asensin Windows 7:n ensimmäistä kertaa, leikin sen äänillä, kunnes mieheni oli hermostua. Pidän siitä, että sen 14 eri äänivalikoimaa kuulostavat kaikki Windowsin oletusäänivalikoimalta mutta ovat kuitenkin hieman erilaisia. Esimerkiksi Sonaatit-valikoima kuulostaa klassisilta viuluilta ja Suisto-valikoima banjolta.

Vastaavasti voit mukauttaa ikkunoiden väriä ja läpinäkyvyyttä sekä näytönsäästäjää Mukauttaminen-ikkunan alalaidassa olevien painikkeiden avulla. Kun olet muuttanut kaikki nämä osa-alueet haluamiksesi, olet käytännössä katsoen luonut uuden teeman. Vaikka sinun ei tarvitse tallentaa teemaa, jotta voit käyttää sitä, se kannattaa kuitenkin tallentaa, jotta voit kokeilla eri asioita.

Kukapa voisi vastustaa sitä? En ainakaan minä.

Näytön tekeminen helpommin luettavaksi

Käytän kannettavaa tietokonetta. Näyttöni on tavallista näyttölaitetta pienempi, joten kaikki siinä myös näkyy pienempänä. Pidän esimeriksi siitä, että pystyn säätämään tekstin kokoa entistä helpommin. Windows 7 valitsee näytölle automaattisesti parhaan mahdollisen tarkkuuden, mutta voin myös valita fontin koon. (Aiemmissa Windowsin versioissa tätä ei voinut tehdä erikseen.) Se on helppoa:

  1. Napsauta työpöytää hiiren kakkospainikkeella ja valitse sitten Mukauta.

  2. Valitse vasemmassa alakulmassa Näyttö.

  3. Valitse fonttien näyttämiskooksi 100, 125 tai 150 prosenttia.

Hanki lisää Windows:n helppokäyttöisyystietoja, kuten opetusohjelmia ja ilmaisia vaiheittaisia ohjeita.

Pienoisohjelmia tarvittaessa

Asumme Seattlessa. Siellä sataa aina. Mieheni seuraa sääennusteita jatkuvasti varmistaakseen, ettei hän jää paitsi muutaman minuutin aurinkoisista hetkistä. Se harmittaisi häntä todella. Onneksi on olemassa pienoisohjelmia.

Työpöydän pienoisohjelmia voi mukauttaa, ja ne näyttävät tietoja suoraan työpöydällä. Sinun ei tarvitse avata mitään uutta ikkunaa tai käynnistää mitään uutta ohjelmaa, sillä ne ovat jatkuvasti käynnissä. Voit katsella ajan tasalla olevia uutissyötteitä, kalenteriasi, pelejä tai – kuten mieheni tapauksessa – säätietoja. Voit hankkia pienoisohjelmia seuraavasti:

  1. Napsauta työpöytää hiiren kakkospainikkeella ja valitse Pienoisohjelmat.

  2. Tarkastele käytettävissä olevia pienoisohjelmia.

  3. Vedä pienoisohjelmia mihin tahansa kohtaan työpöydälläsi.

    Pienoisohjelmia Windows 7 -työpöydällä
    Pienoisohjelmat voi siirtää haluttuun kohtaan

Henkilökohtaisen tietokoneen tekemisen henkilökohtaiseksi

Nykyään miehelläni on työpöydän diaesitys, jossa on surfauskuvia, kun minulla taas on kuvia kanoistani (hänen rakentamassaan häkissä). Hän käyttää Sonaatit-ääniteemaa, kun minä puolestani käytän yhä Windowsin oletusteemaa.

Miehelläni on työpöydällään noin 40 pienoisohjelmaa, joista kaikki ovat hänelle aivan välttämättömiä. Minulla on kaksi. En kuitenkaan valita, sillä hän on saanut uuden tietokoneensa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Parasta kuitenkin on se, ettei hän enää käytä minun tietokonettani.

Tietoja kirjoittajasta

Zia Munshi on vapaa kirjoittaja ja tekstitoimittaja, joka on kirjoittanut useisiin julkaisuihin ja useille yrityksille, kuten Microsoftille ja MSN:lle. Hän pitää erityisesti tekniikasta kirjoittamisesta, koska se antaa hänelle tekosyyn ostaa kaikki uusimmat vempaimet ja ohjelmat. Hän asuu Seattlessa miehensä, koiransa ja 13 kanan kanssa.